You are here

Näytelmissä Tampereella

Näkyypä taas vierähtäneen aikaa edellisestä kirjailusta. Asioita on tapahtunut, ei niin kauheasti, mutta jotain kuitenkin.

Tänään käytiin näytelmissä Tampereen kv-näyttelyssä ja Tykki debytoi avoimessa luokassa. Herra tuomari Hollannista vaikutti ihan mukavalta mieheltä, mutta seuratessani nuorempien urosten kehiä hämmästyin monen koiran arastelevan häntä, pakittavan pois ja jopa olevan hyvin vastahakoinen kehän kierron jälkeen palaamaan seisomaan samaan paikkaan. Tykille tuomari ei muodostunut ongelmaksi, päinvastoin käveli syliin tuomarin tullessa lähelle. Tuomarin ensimmäinen "liike" tervehtimisen jälkeen oli todennäköisesti se, mitä koirat pelästyivät. Hän nimittäin tunki sormensa koiran suuhun ja laski hampaat poskihampaita myöten. Ei niin tavallista tuomareilta... Tykkikin toimintaa arvosti vähän normaalia vähemmän, mutta ei ottanut siitä nokkiinsa. Tykkiä tuomari arvosti EH:n edestä ja avoimen luokan kilpailuluokassa sijoitti toiseksi. Ihan hyvä menestys, toki itse olen aina eniten mielissäni, jos koira vain käyttäytyy kelvosti näyttelyssä yleisesti ja kehässäkin.

Svenkka-veikka sen sijaan sai ERIn, voitti AVK:n ja sijoittui PU-kisassakin saaden vara-sertin. Onnittelut! Miina-äitee Maijan esittämänä sai ERIn, samoin Savanna narttujen avoimessa luokassa. Muut kaverit saivat vaihtelevasti EH:sta ERI:in ja erilaisin menestyksin. Erirotuinen Eka oli saanut Tuulan mukaan "sileän punaisen", mutta Eka kiinnosti muuten Tykkiä kovin, olihan Ekan juoksu vasta loppumaisillaan. Koitimme pitää välimatkaa...

Herr Svensson jäikin meille nyt hoitoon ollen todennäköisesti jälleen kerran Maailman Helpoin Hoitokoira. Katsotaan puolentoista viikon päästä kävikö niin. Hoidossa olemisesta puheen ollen meidänkin pojat olivat hoidossa reilu viikko sitten usemman yön, kun olimme siskontyttö-Jaanan kanssa Lontoossa. Tykki oli serkkuplikan Hilman luona Hervannassa ja isot pojat Ritu-riisenillä Pirkkalassa. Muuten oli kuulemma sujunut mainiosti molemmissa paikoissa, mutta vanhaherra-Putney oli päättänyt järjestää ohjelmaa sekä tuhoamalla ovenpieliä nakertamalla niitä että avaamalla ulko-oven ja lähtemällä omin luvin lenkille. Huokaus sentään, onneksi nuo kaksi muuta eivät askartele noilla tavoin...

Nyt pitäisi sitten emännän ryhdistäytyä koiransa koulutuksessa ja alkaa tehdä "jotain" ihan systemaattisesti. Toivottavasti saatte lukea niistä asioista lähitulevaisuudessa täältä sivuiltamme.