You are here

Avaruusjazzien syntsäkestit Muijalassa

Joskus sitä ihmettelee, että mitä varten ihminen tunkee itsensä joka paikkaan lähtemään. Lauantaiaamuna oli jälleen kerran sellainen fiilis. Mieluusti olisin jäänyt kotiin ja vetänyt peiton korviin ja herännyt joskus, kun päivä valkenee (lue: puolilta päivin niin harmaana päivänä), mutta ei niin ei. Luvattu kun oli, niin liikkeelle piti lähteä ja ajamaan kohti Someroa katsomaan paimennuksen perusrataa.

Sentään oli sovittu, että vähän nipistetään lähtöajoista ja ei pyritä olemaan paikalla heti kymmeneltä, mutta oltiinkin sitten vähän myöhässä aiotusta yhdestätoista ja paikalle tultiin "vähän yli". Ehdittiin kuitenkin nähdä pari suoritusta ja todeta täytyy, että me ehkä vähän vielä reenataan, että joskus sit mahduttaisiin porukkaan... Niin, ja kax-vee-intoilut täytyy sitten lopettaa tykkänään ennenkuin edes yritetään eli suomeksi sanottuna pitää vähän saada pois nuoren miehen puhkuja. Mielenkiintoista oli käydä katsomassa, jos järjestävä taho lukee tätä, niin suurkiitos, että saimme käydä itseämme sivistämässä ja katsomassa suorituksia.

Päivä oli ohjelmaa täynnä, joten Somerolta polkaistiin pikakyytiä kohti Nuuksiota (miksi ihmeessä se on ruotsiksi Noux?? Kuullostaa enempi ranskalta kuin ruotsilta minun korvaani) ja Maicun ja kavereiden järjestämää hakureeniä. Tarinan sivujuonteena on, että matkalla poikettiin lämmittämässä sormia kuuman vesihanan alla ja juomassa kaakaota pikavauhdilla hyvin mielenkiintoisessa paikallishuoltsikkamiljöössä missä me ei menty osastolle "Kaljaa ja situkkaa" vaan "Kahvia ja limukkaa"-osastolle. Se toinen osasto oli jo hyvässä vauhdissa alkuiltapäivästä ja limukkaa-puolella oli lähinnä paikalliset alaikäiset. Mielenkiintoista, kuulin suorastaan aikakoneen hurisevan korvissani, nuorison kampauksetkin olivat läheltä omaa nuoruuttani punk-aikakaudelta ;-)

Hakureenit oli piiiitkästä aikaa oikein hauska kokemus. Söör Putneyn kanssa olen aikanaan käynyt paljonkin harjoittelemassa ja kyllä oli itselläkin mieli hyvänä, kun vanhalle herralle sai tarjota selvästi yhtä parhaista harrastuksista. Siellä se viiletti-pompotti mättäillä etsimässä Lauraa, Monikaa ja muita metsästä ja haukkua paukutti löydettyään. Jos koiran naama voi loistaa, niin kyllä loisti tyytyväisyyttään! Petsu ja Tykki kävivät kokemattomampina vähän helpommassa reenissä, mutta hyvin meni niilläkin. Tykki taas kerran kaikkien hämmästykseksi oli huolimatta yhtään melliä - mutta onneksi partisihmiset ymmärtävät mitä tarkoittaa, kun emäntä pyytää palkitsemaan huomiolla ja rapsutuksilla. Nuori herra oikein kiemuroi mielihyvästä, kun sai rajattoman huomion osakseen.

Ilta, yö ja aamupäiväkin meni oikein rattoisasti saunoen, herkutellen ja tarinaa iskien. Loppuillan keskustelut alkoivat pahan kerran gravi... eikun levi... eikun kavitoida, mistä todisteita valokuvamuodossa Svenssonin kotisivuilla. Villasukkia koitettiin käyttää suodattimina ja kuullunymmärtämisen välineinä, tosin menestyksestä voidaan olla monta mieltä. Seura oli jälleen kerran tuttua ja mitä parhainta, vaikka kovasti kaipailimme Taffya, Tildaa, Lottaa ja Davea mukaamme Sveitsistä. Harmi, että välimatka oli tällä kertaa liian pitkä!

Illan vauhdikkaimman sisääntulon - ja samalla ohjelmanumeron - järjesti pikkuneiti-Ansa laukkaamalla sisään ulko-ovesta, suoraan kohti ruokapöytää (missä puolen tusinaa kynttilää) ja yrittämällä hypätä pöydälle. Onneksi ponnistus jäi vähän vajaaksi (lienee ollut syynä liukas lattia), koska jos neiti olisi onnistunut, olisimme sammutelleet partisneitiä liekeistä. Eipä yrittänyt samana iltana toista kertaa, paitsi ehkä hiukan kiipimällä sylistä.

Siinä on huonot puolensa, kun käy juhlimassa muualla. Koirat ehtivät levätä kotimatkalla ja kun itseä väsyttäisi matkan päätteeksi, on jotkut toiset jo kovin pirteitä. Onneksi se oli lähes tekopirteyttä ja saatiin ilta ottaa rauhallisesti ja vähän lepäillä.