You are here

Paimennuskisoissa Ruotsissa, otto kaksi

Kun syyskuussa järjestetyt Ruotsin partacollieyhdistyksen paimennuskisat jouduttiin perumaan (Minna kirjoitti tästä aiemmin), järjestyi uusi yritys lokakuussa Uppsalan lähelle Mårtensbyhyn. Siellä oli alunperin ollut tarkoitus järjestää kisat vuonna 2008, mutta niitä aikaistettiin pikavauhtia.

Valitettavasti suomalaisjoukkueemme oli ehtinyt hajota, onneksi ei sentään kuitenkaan sisäisiin erimielisyyksiin. Lotta ja Dave vain olivat jo ehtineet asettua Sveitsiin asumaan, ja Maicun työ häiritsi jälleen kerran pahasti harrastuksia. Lähdimme siis matkaan Minnan kanssa kahdestaan, mutta mukaan saatiin sentään kolme koiraa. Turun satamassa teimme Maicun kanssa perjantai-iltana vaihtokaupat, Putney pääsi Muijalaan senioriseuraan ja Svensson hyppäsi meidän matkaamme.

Matka sujui vanhasta muistista, vaikka tällä kertaa matkustimmekin Vikingillä eikä Seawindillä. Hiukan hämmennystä aiheutti se, että pääsimme ajamaan laivaan lähes viimeisinä, ja Vikingillä näköjään laitetaan autokannet paljon nopeammin kiinni kuin Seawindillä. Minna jäi koirien kanssa autolle odottamaan kun minä lähdin reppujen kanssa etsimään hyttiä.

Jouduin kiertämään hytille viitoskannen kautta vaikka hytti olikin kakkoskannella autokannen alapuolella. Kun sitten vihdoin löysin hytin ja sain tavarat sinne, oli autokannen ovi jo lukossa. En oikein arvannut jäädä odottelemaan hyttiinkään löytäisivätkö Minna ja koirat tiensä sinne, joten menin laivan infotiskille kyselemään pääsisinkö vielä autokannelle. Kun kaikki edelläni olleet suunnistajanuoret olivat saaneet asiansa selvitettyä, sain vihdoin saattajan mukaani ja pääsin autokannelle. Siellä ei enää kuitenkaan ollut ketään, koska Minna ja koirat olivat päässeet autokannen kautta oikotietä hytille. Lopulta sentään löysimme toisemme pienen harhailun jälkeen, ja pääsimme hyvin ansaitulle iltapalalle.

Perillä Ruotsinmaalla

Aina yhtä lyhyen laivayön jälkeen saavuimme Tukholmaan, josta suuntasimme kohti Uppsalaa. Sieltä löytyi paikallinen Coop, josta tankkasimme illaksi grillattavaa. Mårtensbykin löytyi ilman suurempia kiertelyjä. Paikan omistaa Ewa Myrbrink, joka on itse kelpiekasvattaja ja aktiivinen paimennusihminen. Hänen luonaan käy myös paljon Tukholman seudun partiksia paimennusharjoituksissa.

Laitumella oli jo harjoittelu täydessä vauhdissa kun saavuimme. Harjoitukset olivat eri laitumella kuin seuraavan päivän kisat, mutta lampaat olivat kuitenkin samoja. Pääsimme vuorollamme harjoittelemaan, ja varsin nopeasti kävi ilmi, että lampaat eivät olleet turhan helppoja, mutta eivät toisaalta myöskään mahdottomia. Jos koira oli rauhallinen ja piti riittävän etäisyyden, lampaat kulkivat kiltisti minne pyydettiin. Yli-innokas koira sai kuitenkin nopeasti kaaoksen aikaiseksi.

Harjoitusten jälkeen oli vuorossa majoittuminen ja illallinen. Pääsimme Minnan kanssa omaan yksiöön, pihassa olevaan pyörälliseen työmaakoppiin, mikä olikin kolmen koiran kanssa varsin kätevää. Illallinen tarjoiltiin tallissa pitkän pöydän ääressä, ja ilta kului rattoisasti grillaillessa ja olutta ja mallasviskiä maistellessa. Jotkut olivat kuulemma viihtyneet pitkälle aamuun, mutta meitä varmaan vaivasi aikaero kun lähdimme yöpuulle jo puolen yön aikaan.

Suuren urheilujuhlan tuntua

Sunnuntaina oli sitten Suomi-Ruotsi -maaottelun tunnelmaa ilmassa. Tuomarina oli lampaiden omistaja Ewa Myrbrink. Kisat aloitettiin alokasluokalla, missä Anna Singstedt aloitti Petsun puolisiskon Majan kanssa hienosti 86:lla pisteellä. Seuraavaksi starttasi Calle Borgström Spiken kanssa, mutta he joutuivat keskeyttämään loppusuoralla kun lampaat karkasivat täysin häkityksessä.

Minna ja Tykki starttasivat kolmantena. Liekö ollut lähestyvän kaksivuotispäivän syytä, kun Tykki paneutui asiaan sellaisella vauhdilla, että Minna ei tahtonut pysyä perässä. Ensimmäinen portti meni joten kuten, mutta kun tilanne ei tahtonut lainkaan rauhoittua, Minna joutui keskeyttämään radan toisen esteen jälkeen.

Minun ja Svenssonin vuoro oli viidentenä. Olin harjoitellut Svenssonin kanssa vain viikon verran kun se oli meillä hoidossa, joten olin melko varma että koemme saman kohtalon kuin Minna ja Tykki. Kävelin Svenssonin kanssa kohti lampaita kun näin, että ne alkavat liikehtiä levottomasti. Olimme hiukan liian kaukana, mutta lähetin silti Svenssonin, koska arvasin että muuten meillä ei kohta olisi lampaita lainkaan. Svensson saikin lampaat käännettyä minulle, kaikki paitsi yhden. Svensson lähti sen perään ja yritti kääntää sitä takaisinpäin, mutta kun tiesin että Svenkan taidot eivät vielä oikein riitä, singahdin itsekin kaksikon perään Svenkkaa auttamaan.

Sain Svenssonin remmiin ja olimme kävelemässä pois laitumelta kun tuomari sanoi, että hän antaa meille uuden tilaisuuden. Yritimme siis uudelleen, mutta kun lampaiden haltuunotto ei tälläkään kertaa onnistunut, jäi meidän kisasuorituksemme siihen.

Suomen joukkueen ankkurina olimme minä ja Petsu, alokasluokassa lähtönumerolla seitsemän. Koska alokasluokassa ei lampaita tarvitse varsinaisesti hakea, päätin vahingosta viisastuneena jättää Petsun maahan ja kävellä itse lampaiden luokse, josta sitten pääsisimme hyvässä järjestyksessä liikkeelle. Suunnitelma sujui muuten hyvin, mutta päästin lampaiden luo päästyäni ne muutamaksi sekunniksi pois silmistäni. Ne päättelivät tämän tarkoittavan, ettei niitä enää tarvita, ja lähtivät kiitolaukkaa kohti takalaidunta. Lähetin Petsun niiden perään, ja hetken näytti siltä että Petsulle käy samoin kuin Svenssonille.

Petsu sai kuitenkin lampaat käännettyä kunnialla minulle, ja se rauhoittui todella mukavasti loppuradan ajaksi. Loppupistemäärämme oli 86 pistettä sadasta, ja kun alun sässimisestä sakotettiin seitsemän pistettä, niin loppu radasta meni hyvinkin puhtaasti. Koitan piakkoin saada aikaiseksi tarkemman selityksen radasta ja sen pisteytyksestä.

Olimme lopulta Petsun kanssa tasapisteissä Annan ja Majan kanssa, mutta hävisimme heille ajassa, joten he olivat neljänsiä ja me viidensiä. Tämä oli nyt neljäs kerta kun olemme Petsun kanssa osallistuneet, ja joka kerta sijoitus on parantunut. Täytyy siis olla koiraan vain tyytyväinen!

Kisat ovat ensi vuonna samassa paikassa, ja tavoite on tietysti viedä vähintään kolmoisvoitto silloin Suomeen!