You are here

Viiran ällistynyt emäntä

Sorry friends, this is in Finnish :-)

Hiukan reilun yhdeksän vuoden tauon jälkeen korkkasin tokourani jälleen, tällä kertaa Viiran kanssa. Edellinen ura olikin Putneyn kanssa ja kesti suorastaan viisi kisaa, joista eka vuonna 1997, kolme kisaa 2002 ja yksi vuonna 2003. Näistä minimipisteet 50/200 ja maksimi 159/200, kaksi ALO0:aa, kaksi ALO3:a ja yksi ALO2. Mitä tästä voimme päätellä? No ainakin sen, että reenaamisesta huolimatta joko toinen tai molemmat koirakosta ei omanneet hyviä kisahermoja ja sen, että eipä ole sitten kiinnostanut lähteä kisaamaan Tykin kanssa, jota ei ole saanut reenaamaankaan tuollaisia ihmisten juttuja. Se kun ei ole innostunut reenaamaan mitään, jos palkaksi ei ole saanut lampaitten paimennusta (mutta tokihan tämä pitäisi ottaa haasteena ja reenata lampaitten lähellä - pitääkin koettaa olla luova ja ideoida miten se tehtäisiin ja vielä siirrettäisiin taidot kisakehään...).

Olinpa sitten jossain vaiheessa jo kaaauuuaan sitten (kesä- vai heinäkuulla?) ilmoittanut Viiran partismestaruustokokeisiin ajatuksella, että ehdin reenata. No toki vähän aloitin ja viimeisen kahden viikon aikana ennen kisaa reenailinkin, mutta välissä meni aika tovi (kuukausi?), etten koskenutkaan varsinaiseen tokoon. Sattuipa nimittäin niin, että olinkin siellä koiratanssikurssilla, jonne piti tehdä esitys, ja niinpä me siinä välissä käytimme reeniaikaamme tanssikuvioitten kanssa. Jäi sitten vähän tuo toko vaiheeseen eli mm. koira ei osaa tulla sivulle oikeaan asentoon, sen pisin paikallamakuuaika on tähän asti ollut keittiössä n. 40 sekuntia (kahden minuutin sijasta), sen pisin luoksetulon odotusaika on tähän asti ollut puolet siitä etäisyydestä mikä kisassa oli, se ei osaa vihjeestä seisahtaa liikeestä eikä sillä ole seuraamiseen käskyä - ihan noin ehkä tärkeimmät mainitakseni ;-) Mietinkin siis, että onko viisasta mennä kokeeseen, mutta päätin ottaa asian reenin kannalta j jopa onnistuinkin siinä vielä paikan päälläkin.

Otsikon mukaisesti emäntä ällistyi, kun saimmekin ALO3-tuloksen 107 pisteellä! Olin odottanut, että jäämme alle tuon sadan pisteen maagisen rajan. Lisäksi vain kaksi liikkeistä meni täysin nollille: paikallamakuu ja liikkeestä seisominen, kaikista muista tuli pisteitä. Huh, pitäisikö sittenkin suunnitella oikein tokouraa Viiran kanssa? Mikä on positiivista, niin Viiralla on tässä (kuten monessa muussakin yhdessä tekemisessä) asenne kohdallaan. Se tekee, tekee yhdessä (vaikka ympäristö vähän toki häiritsee, kun vähät reenimme on kotona ihan vaan kahdestaan eikä täällä koskaan tapahdukaan mitään, kuten kentällä tapahtuu) ja tekee niin täysillä kuin osaa.

Big Babymme oli iltapäiväunensa ansainnut, kun kotiin päästiin. Matkan rasituksia lisäsi vielä, että jouduimme pakun kytkinvian takia olemaan liikkeellä Pertin uusimmalla hankinnalla, vuoden 1999 pick up:illa, jonka etupenkki on partisurokselle kovin ahtaan kokoinen ja lisäksi se haisee ihan järkyttävästi wunderbaumilta (minunkin nenääni) sisältä tällä hetkellä.

Tykki ällistytti emäntää illalla ajamalla varmaan kymmenen metriä lampaitamme edellämme ja ihan suoraan. Aika hieno poika sekin!