You are here

Jännittäviä hetkiä Kesannolta!

No just, juuri kun luulin, että elämme rauhallista maalaiselämää ja olin sisällä kiskaisemassa päälleni maalausvaatteita, alkoi laitumelta kuulua ihan järjetöntä karitsamääyntää. Ihan hirveätä, katkeamatonta ja kovaäänistä. Mitä ihmettä? Kuulin kyllä, että vain yksi kerrallaan määkyi, mutta tosi, tosi kovaäänisesti. Koirat keräili tietty luunsa terassin alta ja kuopistaan ja olivat keskellä pihaa, Petsu tietty haukkumassa lujaan ääneen, kun pääsin sisältä pihalle. Kuulin, että karitsa määkyi siellä väärällä puoliskolla laidunta, kääk! Millä se sinne on päässyt? Etsin kengät ja säntäsin katsomaan aidan viereen ja totesin, että uuhet on väärällä puoliskolla laidunta ja sitten kuitenkin kuului yhden karitsan määyntää sieltä puoliskolta, missä uuhien olisi pitänyt olla, ja välillä toinen vastasi sieltä väärältä puolelta. Mikä sotku!

Pikadumppauksella varsin vastahakoinen (ja haukkuva) Petsu sisälle, sitten Niisi syliin ja se dumpattiin koirakeittiöön myös. Tykki ei vastannut huuteluihini, joten pelkäsin sen aitoneen ja olevan jahtaamassa karitsaa, siksi kiire, mutta muut täytyy saada sisään ennenkuin on isompi sotku käsissä. Sydän kylmänä otin remmin naulasta ja läiskäsin oven kiinni. Perhana, avaimet ei roikkuneetkaan ovessa! Onneksi oven kopsahdus sai Tykin liikkeelle navetan ovenedusmontusta, joten yksi huoli katosi siinä, koska silloin se ei voinut olla omin luvin paimentamassa. Koska karitsa huusi edelleen ja ajattelin, että jokin syy uuhilla on punkea poikia lähemmäksi ja kyseisen syyn takia kannattaa ne ajaa takaisin omalle puolelleen ;-) (+ että karitsa oikeasti huusi sikaäänekkäästi), niin totesin Tykille tulleen käyttöä oikeisiin töihin.

Kun menimme laitumelle päin näin, että karitsa yrittää hädissään aidan läpi ja yli ja kaikkea, vaikkei koiraakaan ollut näköpiirissäkään siinä vaiheessa vielä kunnolla. Tykki narussa menimme ja karitsa onneksi pakeni meitä porttia kohti ja suhahti siitä läpi muuhun porukkaan - ja vaikeni (onneksi, koska huuto alkoi käydä hermoille). Väliportista oli "ihan pikkuisen" irronnut yksi pystylauta, tietysti reunimmainen ja kas, portinhan saa silloin helposti puskettua auki ja lampaat pääsee ihan helposti ja vapaasti kulkemaan aukosta! Miten kätevää!

Sitten "ei muuta" kuin portti auki kunnolla, roudasin paikalle yhden metalliportin odottamaan (mainioita kapistuksia nuo grindenit) ja lähdimme kävelemään kohti uuhia, jotka ne, ja pässipojat aidan toisella puolella, säntäilivät ihan simona. Tilanne vaikutti siis huolestuttavan kaoottiselta... Iskostin omaan päähäni ajatukset, että lampaat ovat minun, sikailua ei sallita ja lampaat siirtyy nyt puoliskolta toiselle rauhallisesti. Kävelin Tykin kanssa sopivalle etäisyydelle, otin siltä narun pois pannasta ja se jäi paikalla makuuseen. Mainiota! Lampaat haltuun (aikas hyvin ja nätisti, vaikka itse sanonkin) ja pääsimme irti aidasta (ja pässit jäi silti edelleen toiselle puolelle) ja kävelytimme uuhet ja kartisat yhdessä tuumin lohkon yli ja portista omalle puolelleen. Kameli, ei kun Tykki, naruun (ei sen hermo oisi pitänyt siinä kohtaa paikallamakuuta ilman henkistä ja pientä fyysistä apua), puuportti kiinni, metalliportti eteen, haimme toisen vielä vahvikkeeksi Tykin kanssa ja sitten huokasin jo hiukan.

Koska tilanne oli ollut Tykille suorastaan kiihdyttävä (ja ehkä vähän jännittävä minullekin, tai ainakin yllättävä), otimme lampaat vielä ojan nurkalta haltuun, kuljetimme ne pyöröaitaukselle, avasin portin ja sinne suhahtivat. Tykille siis jäi toivottavasti mielenrauha, että sinne jäivät. Poiskin käveltiin hyvässä kurissa ja järjestyksessä; ei paha vaikka itse sanonkin!

Tänään on siis tiedossa portin korjausta, ja Tykki sai riittävästi reenausta tälle päivälle (varsinkin kun oltiin tehty jo yksi meditaatioreeni aiemmin aamulla) :-) NYT menen maalaamaan niitä ikkunapokia...