You are here

Hellepäivän hitautta

Tänään on ollut todellinen hellepäivä, vielä näin illallakin seitsemän aikaan voi olla lyhyillä sortseilla ja t-paidalla - mikäli hyttysiltä sen kestää tehdä. Vielä niitä ei parveile kovin, mutta kohta se taas alkaa. Eräänä iltana tässä jo aloin suunnitella lenkkiä/kyläreissua johonkin kaupunkimaiseen paikkaan päästäkseni niitä pakoon...

Niisi ei tunnu kuumasta kärsivän erityisesti. Toki se vetää siestaa siinä missä muutkin näin helteillä, mutta oli se päivällä käynyt lenkillä metsässä Pertin ja poikien kanssa. Siellä oli ollut mukavan varjoista, mutta rauhaksiin olivat kulkeneet ilman erityistä kiirehtimistä. Petsu, joka ennen ei ollut moksiskaan helteestä, on nyt tänä kesänä osoittanut oireita, ettei olo ole erityisen mukava kuumina päivinä. Vanhempi herra kun on, niin se sille suotakoon, että helteellä lenkkeillään vain amuvarhaisella ja iltamyöhällä.

Eilen oli iltakävelyn aikaan varsinaista perjantaina helleillan tunnelmaa. Maantiellä oli kovasti moottoripyöriä liikkeellä ja Petsu sen mukaisesti kiihtynyt. Lisäksi ilmeisesti mopoilija kaksi päällä oli kaatunut ja paikalla oli poliisi ja ambulanssi. Täällä meillä maalla tuollainen on jo kovasti ylimääräistä hulinaa!

Niisi ilmeisesti eilen venäytti vähän jalkaansa, kun oltiin kävelyllä. Se on tänään onnuskellut sitä, joten täytyy seurata miten tassu alkaa voida. Erityisesti se ei sitä arista, joten toivotaan vaivan menevän pian ohi. Onneksi huomiselle on lääkäriaika toista rokotusta varten, niin hän voi saman tien tutkia tytön tassut.