You are here

Tykin luonnetesti

Tykki oli luonnetestissä Hauholla lauantaina. Meidän LG otti asian kuten Tykki vain saattaa: ihan lunkisti ilman jäljelle jäävää väsymystä ja oikeastaan liikkuva ympäristö kiinnosti enemmän kuin esimerkiksi tuomari kepin kanssa tai paikallaan oleva kelkka (sitä ennen kelkalle tosin oltiin oltu varsin häntä pystyssä, mutta sehän liikkui silloin!). Kiitos Pertin ahkeruuden on testin video nähtävissä Yuotubessa. Logatkaa sisään ja etsikää Tykin luonnetesti.

Testin viralliset tulokset on löydettävissä Tykin omilta sivuilta. Testi oli hyväksytysti läpäisty +95 pistettä ja laukaustenkin osalta ok. Itse olisin arvioinut joitain kohtia toisin kuin tuomarit, mutta niistä on turha käydä jälkipeliä ainakaan sen julkisemmin. Tunnettuahan on kai ollut Tykin tutuille, että sitä ei pk-hirmuilu jaksa kiinnostaa, mutta lampaitten kanssa löytyy pitkää pinnaa ja jaksamista ihan ohjaajan väsymiseen asti...